Asukkaille

Tarjoamme tehokasta ja suunnitelmallista isännöintiä sekä ajankohtaista taloushallinnon palvelua. Käytössämme ovat alan uusimmat ohjelmat.

Palovaroittimet

Pelastuslain mukaan palovaroitin on pakollinen jokaisessa huoneistossa. Huoneiston jokaisen kerroksen tai tason alkavaa kuuttakymmentä neliömetriä kohden on oltava vähintään yksi palovaroitin.

Palovaroitinta asennettaessa on otettava huomioon sen toimintaedellytykset. Palovaroitin on asennettava keskelle huoneen kattoa, mihin savu pääsee esteettömästi leviämään. Palovaroitinta ei saa asentaa 50 cm lähemmäs, seinää, kattopalkkia tai nurkkaa. Sijoittelussa on huomioitava myös ilmavirtaukset sekä palovaroittimen mukana tulevat asennusohjeet. Palovaroitinta ei suositella asennettavaksi keittiöön tai kosteisiin tiloihin, joissa työskentely saattaa antaa turhan hälytyksen.  

Palovaroittimen hankinnasta ja toimintakunnosta vastaa huoneiston asukas. Pölyn aiheuttamien toimintakunnon heikentymisen ja virhehälytyksien välttämiseksi palovaroittimet on suositeltavaa puhdistaa muutaman kerran vuodessa esim. imuroiden ne kevyesti. Palovaroittimen ulkokuoren voi pyyhkiä kostealla kunhan huomioi, ettei kosteus pääse palovaroittimen sisään. Puhdistuksen jälkeen palovaroittimet on aina testattava.

Palovaroittimien käyttöikä on 5-10 vuotta, jonka jälkeen palovaroittimet suositellaan vaihdettavan. Palovaroittimen toiminnan varmistamiseksi palovaroittimen paristo on vaihdettava kerran vuodessa.

Kysyttävää?

Taloyhtiösivu

Asiakirjatilaus

Siirry tilaamaan asiakirjoja